About
El Blog!, Touppi's Super Eleet Blog.
Tuomas Toivonen
Subscribe
Subscribe to a syndicated feed of my weblog,
brought to you by the wonders of RSS.
Flavours
There's more than one way to view this weblog; try these flavours on
for size.
Links
These are a few of my favourite links.
Tue, 21 Mar 2006
tiistaina 21.3.2006
Viime vuonna samaan aikaan vanhemmat olivat käymässä Damaskoksessa. Vietettiin levantilaista äitienpäivää. Töissä tänään vain valtion porukat. Varsinaisen asiakkaamme - yksityinen yhtiö - henkilöstöllä on ensimmäistä kertaa äitienpäivä lomaa. Kertoivat siitä sunnuntaina innolla. Äitienpäivän tosin huomasin jo Beirutissa, kadunvarret täynnällään isoja mainostauluja: äitienpäivä tulee, osta äidille jotain kivaa.
(tiistaina 21.3.2006)
Chateau Kefraya 2004, Vallée de la Békaa, Liban. Jos olisin viiniasiantuntija, osaisin kuvailla kokemani makuelämyksen. Koska en kuitenkaan ole edes libanonilaisten viinien asiantuntija, voin vain todeta maun olevan varsin voimakkaan happaman kirpeä ja sanoisinko ontohko. Sopivasti ennakoiden olisin älynnyt pysähtyä Beirutissa ostamassa opuksen maan viineistä. Eihän tässä oikeastaan muuta tekemistä olekaan kuin puolet vuorokaudesta viettää toimistolla, kolmannes unessa ja vapaa-ajan kuudenneksen voi maleksua kirjoitellen vaikkapa näin Kefrayan äärellä.
Tylsistytti lähtiessäni iltasella toimistolta. En kerrassaan viitsinyt jäädä kadunvarteen metsästämään vapaata taksia. Lähdin suosiolla talsimaan ylhäältä vuorelta alas Umaijadi-aukiolle ja sieltä Mezzeh autostradan vartta kotiin. Vuorelta öisen pimeä Damaskos on aina vaikuttava. Matkalla aukiolle ohitin Suomen suurlähetystön, joka Tanskan ja Ruotsin lähetystöistä poiketen oli säästynyt hallituksen masinoimalta pyromaaniselta kansankiihkolta.
Islamilainen perimätieto kertoo profeetta Muhammadin olleen kauppamatkalla Bilad as-Shaamissa, pohjoisen mailla. Muhammad katseli kaupunkia vuorelta ja totesi: minä astun paratiisiin vain kerran. Näin Muhammadilta jäi Damaskos käymättä. Se Damaskos, jossa Barada tarkoitti karmaisevuudellaan viha-rakkaussuhdetta elättävän oluen sijasta kaupungin läpi virtaavaa vuolasta jokea. Se Damaskos, joka oli tunnettu vehreydestään.
Aiemmin pidin kaupunkia rähjäisyydessään omalla tavallaan romanttisena. En enää, masentavaa kurjuutta vain eikä se vallitsevan sosialistisen kleptokratian alaisuudessa mihinkään kehity. Mitä ihmettä ranskalaisnuoret mesoavat taas barrikadeilla? Kävisivät Syyriassa katsomassa mihin päädytään, kun työsuojelussa mennään siihen, että valtaosa väestöstä työskentelee valtiolle ja potkut ovat aina ministeritason päätös. Markkinamekanismin luovan tuhon ylenmääräisen kahlitsemisen seurauksena on statismia, jossa ensin ihminen ei voi tehdä mitään ja siihen totuttuaan ei uskalla mitään.
Huolestuttavaa. Voisin vallitsevassa mielentilassani lukea vaikkapa Ayn Randia.
Se on kummallista kuinka nopeasti sitä omaksuu vanhat toimintavat ja habituksen. Olen ollut täällä vasta muutaman päivän, mutta olen tehokkaasti putoamassa siihen samaan rutiiniin, josta kolme kuukautta sitten lähdin. Samat työt, sama kämppä. Sama kaoottinen kaupunki, samat tuoksut ja hajut. Havahduin auringon laskiessa ensimmäistä kertaa huomioimaan rukouskutsun. Vuosi sitten aloittaessani täällä saatoin herätä aikaisin aamulla kämpän lähellä olevien moskeijoiden kutsuun. Olin kai niin tottunut rukouskutsuihin, että pari päivää kesti ennen kuin edes kunnolla havaitsin ne.
Matkalla vuorelta kävelin puiston halki. Nokkaan luikerteli tuttu tuoksu. Katsahdin ja pariskunta oli leppoisasti polttelemassa vesipiippua. Autostradan varrella sisäpihan portin alta maleksia vastaan pörröinen kulkukissa. Risteyksessä tien reunassa istui mies pyörätuolissa. Varmaan oli kerjuulla. En antanut rahaa. Ehkä olisi pitänyt, mutta kovetin sydämeni. Jos yhdelle lantin lahjoittaa, pitää sitten kaikille eikä siitä tule loppua. Tuntuu vaikeammalta kuin viimeksi olla etuoikeutettu länsimaalainen. Katselin kateellisena tien varteen parkkeerattuja uusia bemareita, mersuja ja kaupunkimaastureita. Varallisuuden sijasta etuoikeutetun asemani perusta on kuitenkin taustani suomalaisessa yhteiskunnassa. Se on kuin trampoliini. Silti on aika helppo ponnistaa vaikka kuinka korkealle.
Sen kunniaksi kaadan toisen lasillisen Kefrayaa ja menen tyhjentämään pesukoneen.