| El Blog! | |||||
|
Subscribe
Flavours
Links |
Mon, 27 Mar 2006 Säädinpä hieman Blosxomia eli käyttämääni blogimoottoria. Kauniilta ei ei edelleenkään näytä. Olkoot. Blogit ovat muutoinkin turhan kronologisia. Toivoisin enemmän wikimäisyyttä, mutta sellainen virittely jäänee tuonnemmaksi. Myöhään taas istuskelen toimistolla. Vuorokausi vaihtuu kohta. Lopetin työt tunti sitten oltuani täällä puolen vuorokautta. Olisi aika lähteä tallustamaan kotiin. Se on sitten tunnin kävely, mutta ei uni muuten tule. Ei voi ottaa suoraan taksia kotiin. Ehkä kotona voisi suihkussakin käydä. Kummallisesti kämppä tarjoilee lämmintä vettä vain aamuyöllä eikä aina silloinkaan. Kylmä vesi vuorilta heti aamutuimaan ei kovin innosta. Onko tänään jo maanantai? Kolme työpäivää mennyt kuin huomaamatta. Enää toiset kolme ja sitten perjantaina vapaa. Vähän kehnolla mielellä tein tämän pitkän päivän. Kurja pää, ihan rikki. Eilen oli parempi ja tuotteliaampaa. Ehkä projekti vielä saadaan kunnialla kasaan vaikka onhan tässä selkeät riskinsä. Kämpille. |
||||