About
El Blog!, Touppi's Super Eleet Blog.
Tuomas Toivonen
Subscribe
Subscribe to a syndicated feed of my weblog,
brought to you by the wonders of RSS.
Flavours
There's more than one way to view this weblog; try these flavours on
for size.
Links
These are a few of my favourite links.
Wed, 14 Feb 2007
Kaksi vuotta Haririn salamurhasta
Kaksi vuotta sitten ystävänpäivänä olin saapunut ensimmäistä kertaa Damaskokseen pari päivää aiemmin. Kämppä oli vielä remontoitavana. Asuinpaikkani oli Carlton Hotel suunnilleen Mezzehin ja Kafar Sousehin välimaastossa. Hotellin ikkunasta näkyi iso armeijan kolossi. Otin siitä valokuvia havaitakseni päivällä isot "no photographs" -kyltit katutasossa. Ystävänpäivänä hotellin piha oli väärällään mersuja Libanonin kilvissä. Ensimmäinen kosketukseni Libanoniin. Huoneeni oli kuudennessa kerroksessa. Hotellin disko kerrosta ylempänä. Unta sain yöllä vasta kolmen jälkeen meiningin yläkerrassa hieman rauhoituttua. Libanonilaisnaisten korkokenkätanssi metelöi katon läpi huoneeseeni kerrassaan mahdottomasti.
En tuolloin tiennyt Libanonista kerrassaan mitään. Erityisen hyvin en voi väittää maata vieläkään ymmärtäväni, mutta ainakin tiedän riittävästi voidakseni olla vihainen seuratessani Libanonin säpälöitymistä. Rafik Harirista kuulin ensimmäistä kertaa vasta pommin jo räjähdettyä. Syyrialaisen asiakkaamme toimistolla pällisteltiin uutisia verkosta. En tuolloin tiennyt riittävästi edes syyrialaisista, että olisin voinut päätellä mitä mieltä paikalliset olivat tapahtuneesta. Kummallisen vaitonaisia olivat, muistan ihmetelleeni. Eipä kovin yllättävää näin myöhemmin tarkasteltuna.
Seuraavana päivänä lueskelin hallituksen englanninkielistä lehteä, Syrian Timesiä. Ei vaatinut kovin kummoista medialukutaitoa oppia lukemaan kyseistä propaganda-aviisia hieman epäuskoisesti virnistellen. Luonnollisesti SANA (Syrian Arab News Agency) osoitti syyttävän sormensa kohti Israelia. Selvähän se, on toki loogista, että näin mittavan operaation voi suorittaa vain valtiollinen toimija (tiedustelupalvelu) ja sehän on siis tietysti Mossad. Aina hämmästyttää kuinka suorastaan typeriltä dogmaattiset syyrialaislausunnot voivat kuullostaa. Varmasti Mossad olisi moisen iskun kyennyt suorittamaan, mutta miten Syyria saattoi antaa kyseisen kaltaisia lausuntoja, kun maan oma tiedustelupalvelu tunnetusti oli libanonilaiskätyriensä turvin suvereeni tiedusteluelin Libanonissa.
En voi väittää olevani kovin objektiivinen, toisaalta. Libanonista pidin välittömästi saapuessani sinne ensimmäistä kertaa pari viikkoa Haririn murhan jälkeen. En ole riittävän vanha, että olisin aktiivisesti seurannut tapahtumia Libanonin sisällissodan aikaan. Sodan jälkeiseltä ajalta mieleeni oli tarttunut vain sekalaisia havaintoja. Oikeastaan pidin maata kummallisena vakauden menettäneenä palestiinlaisterroristien temmellyskenttänä, josta ammuttiin raketteja Israeliin. En varmaan osannut tehdä kunnollista eroa palestiinalaisten ja Hizbollahin välille. Beirutista minulla oli kuva modernina ja vapaamielisenä kaupunkina, sellainen vauras ja raikas länsimaalaisuuden keidas arabimaailmassa.
Beirut täytti odotukseni. Suuntasin Hamraan, Hotel Mayflowerissa ja sen Duke of Wellington -baarissa voi istua ja siemailla libanonilaista Al-Mazaa -olutta (suosittelen, erityisesti kesäkuumalla Mayflowerin kattoterassilla nautittuna), en tiedä, ehkä siinä on sellaista kotoisuutta muuten vieraassa ympäristössä, joka on vastustamattoman kiehtovaa. En oikein osaa sitä selittää, ehkä siinä on hiven jotain kolonialistista. Hamra, Solidere, Rue Monot, Rauoche. Ei kovin representatiivinen kuva Beirutista, mutta se mitä olin hakemassa, vaihtelua Damaskokselle. Beirutissa oli illuusio vapaudesta. Damaskoksessa oli liiankin selvää, että sieltä se vapaus puuttui. Beirutissa sentään vapauden idea ainakin suunnilleen ymmärrettiin.
Maleksittuani illan Hamrassa, ihasteltuani Bliss Streetiä ja AUB:ta, kiertelin seuraavan päivän kaupungilla. Aikani etsiskeltyäni löysin marttyyrien aukiolle. Kiertelin seetrivallankumouksellisten telttaleirin pariin otteeseen. Paikalle majoittuneiden lisäksi ei väkeä vielä ollut kovin, mutta iltaa kohden aukio täyttyi. Kävin Haririn haudalla vielä silloin työnalla olleen, Haririn rahoittaman, moskeijan vieressä. Työmaa-aidat olivat täynnällään iskulauseita. Kolme keskeistä teemaa olivat: Syyria ulos (armeija, loppu miehitykselle), alas tiedusteluvalta (irti Syyrian tiedustelupalvelun ja näiden libanonilaiskätyreiden kahlitsevasta otteesta) ja totuus Haririn murhan toimeenpanijoista. Neljäntenä teemana telttakylän bannereissa ja plakaateissa perättiin libanonilaisten yhtenäisyyttä, pois uskonnollisten ryhmien vastakkainasettelu.
Varsin pinnallista tämä ryhmittymien välinen yhteiselo oli silloinkin. Istuskelin pitkään keskustelemasas erään teltan edustalla. Kertoivat olevansa druuseja. Eräs totesi: "Walid Jumblatt for president!" Muut toppuuttelivat (puolivakavissaan), hei, ei noin saa sanoa! Enpä oikein tiedä miten libanonin sektariaanisuutta voitaisiin purkaa. Edes seetrivallankumouksen "ytimessä" klaaniuskollisuus eli vahvasti. Kaksi vuotta myöhemmän hallituskriisin edellytykset olivat jo tuolloin selvästi esillä. Seetrivallankumous oli kuitenkin vahvasti keskiluokkainen, sunnien, kristittyjen ja druusien projekti. Shiiat olivat poissa ja osallistuivat vasta Hizbollahin masinoimiin vastamielenosoituksiin. Oli ehkä virhe sotkea sekä Syyria että Hizbollah samaan turvallisuusneuvoston päätöslauselmaan (1559). Vaikka ehkä on turha edes miettä, että Syyrian miehityksen purkaminen ja Hizbollahin aseistariisunta olisi voitu pitää erillään Yhdysvaltain ja Ranskan Libanonia tukevassa politiikassa. Silti se turhaan repi libanonilaista mielipidettä kahtaalle. Vastamielenosoituksillaan Hizbollah esitti tukensa Syyrialle, mutta samalla kamppaili omasta puolestaan päätöslauselmaa vastan.
Huolimatta eilisistä Bikfayan bussipommeista Haririn muistopäivä näyttää sujuneen rauhallisesti. Armeija on saanut pidettyä hallitusmieliset ja opposition irti toistensa kurkuista. Hyvä niin, mutta en oikeastaan edes uskonut kahden viikon takaisten mellakoiden toistuvan. Eilinen provokaatio epäonnistui. Se oli kerrassaan liian härski, aivan turhan yksioikoisesti hallitusmielisiä kristittyjä vastaan suunnattu. Se on uskomattoman surullista, että olisi Syyrian etujen mukaista provosoida koko Libanon kiehumaan yli. Onneksi provokaatio oli niin roistomaisen kovakourainen. Väitän sen lisänneen kaikkien osapuolten halua ystävänpäivän rauhanomaiseen läpivientiin. Jännitteet eivät ole mihinkään kadonneet, mutta olisi ollut kaikille aivan liian kriittistä antaa niiden purkautua tänään.
Niin se vain on - olen tainnut tulla itsekin dogmaattiseksi. En osaa nähdä muita tahoja Bikfayan pommien taustalla kuin Syyrian. Haririn tribunaali ei Syyrian näkökulmasta saa tapahtua. Syyrian tuomitseva ratkaisu tribunaalissa olisi Syyrian regiimille liian iso riski. Kansainvälinen yhteisö ei voisi olla asettamatta pakotteita. Syyria menettäisi sen tuen, joka sillä vielä arabimaiden yhteisössä on. Myös Iranin kärsivällisyys olisi koetuksella. Vahvasti ongelmainen Syyria olisi Iranille vain riippakivi. Hankala kevät on vielä edessä kaikille osapuolille. Hienoa, etteivät Ranska ja Yhdysvallat ole hylänneet Libanonia. Onneksi Yhdysvallat ei ole ollut valmis kompromissiin Syyrian kanssa Irakin rauhoittamiseksi. Siinä diilissä Libanon menisi uhrilampaana ja hyöty Irakin osalta olisi sekin kyseenalaista.