Runoelmia Mazzeh autostradan varrelta keskiviikkona 3.2.2005 Köpöttelen kämpille Mazzeh autostradan vartta lämmin ilta, pieni tuulenvire on keskiviikko, ihmisiä liikkeellä käsittämätön keinotekoinen puu se on palmu, mutta sen lehdet ne on tehty vihreistä neon-valoista kävelen sen ohi leveästi virnistäen kahvilaan on houkutellut varakkaan kaupunginosan trendikästä nuorisoa. Enkä pääse virneestäni melkein ääneen höröttelen. Oikeassa kädessäni roikotan ruokakasseja, vasempaan rutistettuna International Herald Tribune. Kuinka elämäni onkaan muuttunut kerralla helpommaksi hieman tylsemmäksi, sen myönnän mutta löydöistäni en luovu, en millään Kuinka mahtavaa on löytää tästä kehitysmaasta Umaijadi-aukion vierestä: länsimainen supermarketti Iranin lähetystön kupeesta: kelvollinen lehtikioski On kämpän vieressä konditoria ja elintarvikekioski niillä pärjään eivät konditorian tapakset donostialaisiin vertaudu mutta tällä hintatasolla: voin ahmia niitä vallan säädyttömästi. Silti kolmen viikon jälkeen olen valmis kynäilemään oodin supermarketille! Sieltä minä saan einekset ja tuorekset padat ja pannut Bossin paidat, sukat vessapaperia (tilanne olikin jo käynyt kriittiseksi) Supermarketissa kärryineni kiertelen rauhassa etsiskelen naposteltavat kerään kassallakin kone ilmoittaa mitä seteleitä taskusta kaivan autuaan helppoa Bagdadin toimiston luota lehtikojusta Syrian Times englanniksi se on, mutta: onnitteliko el presidente Hondurasia kansallispäivästään, evvk enkä edes vihaa verisesti Isrealia eikä Condi Rice ole synkein nainen kaikista. Kyllä kolmen viikon jälkeen olen valmis läntiselle lehdistölle. Syrian Times "political daily" aivan hellyttävää propagandaa ei voi vakavasti ottaa International Herald Tribune yhtä hupaisasti uskon tässä on totuus, luen rentouttavan kritiittömästi Tietysti voisin lukea uutiseni verkosta, mutta verkko on toimistolla ja toimistolla ovat paikalliset. Kun länsimedia herjaa Syyriaa Libanonista, Irakista on inhaa lukea ilkeästä roistovaltiosta nämä roistot tuijottamssa niskan takaa, olan yli. Syyria on minut yllättänyt, positiivisesti. Ihmiset ovat ystävällisiä, avoimia. Likaista ja rähjäistä kurjaa ja surkeaa. Mihin satutkin katsomaan tuijottaa vastaan vähintään yksi al-Assad tai kalashnikovin piippu. Pälyillen ympärilleen ovatko vaaralliset korvat kuulolla intoutuvat hallitusta manaamaan. "Pelkkiä valehtelijoita!" "Mikään ei muutu. Neljäkymmentä vuotta: puhdas polttoaine myydään jätteinen pusketaan kaupungin kaduille!" Elämäänsä roistovaltiossa suhtautuvat mustalla huumorilla. Kuvia Libanonin mielenosoituksista plakaatteja ja pukeutuneita: Syrian Arab Terrorist! Työkavereista tämä on hauskaa: "Huah noita libanononilaisia!" Ison Amerikan presidentti George W. "We will bomb you all, you evil Syrians!" imitoivat kaverit toimistolla. And some of the women here, they're just - Oh my Allah! - phenomenal. Aivan sietämätöntä. Ei päivää ilman kysymystä: "Are you married?" "Uh, no, I am not." "Why not?" "Ma sha Allah." Jumalan tahto toteutukoon. Yleensä se riittää. Ei aina. Taksikuski Aleppossa, tivasi ja tivasi. "Just haven't met the right girl, okay." Eiköhän tästä työkaveri intoutunut: "Sooo, what about Syrian girls?" ... "Would you marry a Syrian girl?" "Uh, let's put it this way: I have no doubt that a Syrian girl could be the right girl." Oikeasti, en olisi tästä niin epäilyksetön. Väittäisin meillä olevan aika vähän yhteistä kulttuurien kuilu olisi melko ylittämätön. Enkä suoraan sanottuna koe vaadetta muslimiksi kääntymisestä erityisen kiehtovana. Käännyn autostradan varresta kuljen kotia kohti pitkin pienempiä katuja. Moskeijat hohkaavat valoaan se on kelmeän vihreää profeetan väri mutta koen sen uhkaavana tornimaiset minareetit kuin Minas Morgul. Koska tahansa voi moskeijan portista ratsastaa nykyajan Saladdin uskonnostaan hullaantunut jihadisti ristiretkellä länsipiruja vastaan. Eipä siitä riskiä tässä sekulaarissa arabisosialismissa. Matkalla Aleppoon ohitimme Haman. Kaupungin vanhakaupunki, sitä ei enää ole. Kaksikymmentä kolme vuotta sitten koko helmikuun al-Assad vanhemman sekularismi ja Muslimiveljeskunta tappelivat. Vanhankaupungin tuhossa teurastettiin yli kahdeksan tuhatta muslimiveljeä. Radikaalin islamin vihollinen numero yksi: Lähi-idän korruptoituneet autokratiat. Entä Irak? Demokraattiset vaalit. Mitä kansa haluaa: shiialaisen teokratian. Saudien paikallisvaalit? Islamistit ääniharavia sielläkin. Myönnän - en ole väitteissäni ihan reilu. Silti en voi ennakkoluulojani välttää. Amerikkalaisten demokratiaa kaikille -projekti. Ainakaan idealismin puute ei haukkoja vaivaa. Monet ovat kyselleet: no, käyttävätkö naiset siellä huivia? Kyllä käyttävät ja eivät käytä. On naisia mustassa kaavussa, täysin hunnutettuina. On naisia, joista islamilaisuus ei mitenkään näy. On myös naisia huiveineen. En täysin käsitä ranskalaisten koulujen huivikieltoa. Onhan sitä aina saanut ristiä kaulallaan pitää. Minä luulen näiden naisten haluavan pitää huivinsa. Ei tässä ketään mihinkään burkhaan olla pakottamassa. Oikeastaan huivi voi olla aika viekotteleva. Hiukset peittävä, leuan alle sidottu huivi korostaa pyöreästi kasvoja. Se luo kauniin symmetrian. Silmät tummat, huulet ja posket. Nenä! En voi olla huomioimatta kuinka huivin rajaus nostaa sen esille. Istut kahvilassa ja kirjoitat vihkoinesi. Et voi olla vilkuilematta viereiseen pöytään. Sieltä huivin keskeltä sinua tuijottaa se nenä. Itämaisen kaunottaren luvattoman viehkeä nenä. Kaksi kupillista paikallista kahvia vahvaa ja mustaa muuta en tarvitse: olen jo mukavasti huumaantunut. Aika jo lähteä kotiin. Miten mahtavaa lössähtää sohvalle viisi tuntia olen maleksinut kävellyt toimistolta kämpille. Piste ja papukaijamerkki, jos luit tähän asti. Ehkä nyt rauhoitun. Runoelmien äärestä uinumaan.